Mistä ostaisin Hot Rodin?

Hot Rod -auton voi hankkia periaatteessa kahdella tavalla: ostamalla valmiin tai rakentamalla sen itse. Riippuen tietysti omasta kiinnostuksesta: oletko halukas nimenomaan rakentamaan oman auton, vai sinun juttusi enemmänkin vain ajamiseen keskittyminen?

Mikäli haluat rakentaa ja tuunata, sinun kannattaa etsiä tarkoitukseen sopivaa edullista autoa. Hot Rod -autoa ei tarvitse välttämättä tehdä museoautoikäisistä 1930 – 1950 -luvun autoista, vaikka niitä paljon näkeekin Hot Rodeina. Esimerkiksi 1970-luvun amerikanrautakin voi hyvin toimia pohjana. Suosittu Hot Rod -autojen alusta on perinteisesti ollut myös VW -kupla, joka taipuu hyvin monenlaiseen muokkaukseen. Eräs tunnetuimmista muunnelmista on tietysti kuplan koriin rakennettu avoauto, eli ”rantakirppu”. Kun otat harrastukseen mukaan hieman ennakkoluulottomuutta, niin käytännössä minkä tahansa auton runko voi toimia Hot Rod -pohjana. Eli jos oman auton rakentaminen kiinnostaa, on helpointa etsiä tarkoitukseen sopivia autoja esimerkiksi huutokaupoista, käytettyjen autojen kaupoista tai internetin verkkokaupoista.

Hot Rod -auton voi tietysti ostaa myös valmiina. Silloin paras paikka etsiä autoa saattaa olla alan autokauppiaat ja autohuutokaupat. Myös Hot Rod -harrastuskerhojen kautta löytää varmasti auton itselleen. Harrastuskerhojen kautta tutustuu myös helposti muihin alan harrastajiin ja aloittelija saa sieltä lisäksi arvokkaita neuvoja sekä vinkkejä. Hot Rod on hauska, monipuolinen harrastus, ja vaikka autosta sekä sen tuunaamisesta voikin joutua jonkun verran maksamaan, on lopputuloksena varmasti upea näky ja elämys.